Tule yhteisöllisen WARJAKKA PUUTARHAN viljelijäksi!

WARJAKKA PUUTARHA sijaitsee Oulunsalon Varjakan venesatamaan vievän Varjakantien varressa entisen Kukon- ja Finninkadun kivijaloilla, ison Varjakan männyn edustalla ja läheisyydessä.
Puutarhan tavoitteena on tarjota kaiken ikäisille ja tasoisille viljelijöille viihtyisä harrastus, joka ilahduttaa myös muita alueella liikkujia. Sen avulla pyritään kehittämään uudenlaista toimintaa, joka nostaa myös alueen kulttuuriperintöä esiin. 
Jokainen viljelijä tai ryhmä voi varata WARJAKKA PUUTARHASTA 1‒3 kasvatuslaatikkoa yhdeksi kesäksi kerrallaan. Yksi laatikko maksaa 10€/kesä. Maksuilla ylläpidetään mm. kesäistä vesipistettä. Jokainen viljelijä tuo mukanaan tarvittavat välineet, kastelukannun, taimet ja siemenet sekä kasvukaudella tarvittavat lisälannoitteet. Kasvatuslaatikoissa on valmiina hevosenlanta, hiekka ja kalkkiseos sekä jokaista laatikkoa varten on varattuna myös säkillinen grobiootti luomu kasvumultaa. Nämä ovat kyläyhdistyksen kustantamat, eikä näistä tarvitse erikseen maksaa. Kasvatuslaatikoita on rajallinen määrä ja niitä voi varata kevään aikana niin kauan kuin laatikoita riittää. 
Jokainen viljelijä sitoutuu WARJAKKA PUUTARHAN sääntöihin.Lisätietoa, säännöt sekä varaukset saa Tanja Råmanilta: 044 981 7348 tai tanja@taikabox.com
WARJAKKA PUUTARHA avataan virallisesti 17.5.2020, jolloin vesisäiliöt asennetaan paikoilleen. Koronavirustilanteen vuoksi emme järjestä varsinaista avajaistapahtumaa. Pyydämme kaikkia puutarhan viljelijöitä huolehtimaan omasta turvallisuudestaan puutarhassa työskennellessään sekä ylläpitämään suosituksien mukaista välimatkaa toisiin viljelijöihin. 
Toivottavasti pääsemme järjestämään yhteisen sadonkorjuujuhlan syksyllä. 

Tervetuloa!


Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.